Lime Technologiesin perusti kolme opiskelijakaverusta Ruotsin Lundissa vuonna 1990. Nykyään meitä on jo lähes 280 työntekijää Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Tanskassa ja Alankomaissa, mutta yritämme pitää kiinni pienen ja ihmisläheisen yrityksen ilmapiiristä. Ruotsissa olemme jo saavuttaneet asiakkuudenhallinta-alan (CRM) markkinajohtajuuden, ja kaiken kaikkiaan ratkaisujamme käyttää 4 500 yritystä ja yhteisöä. Hoidamme koko tuoteketjun itse ilman välikäsiä – tuotekehityksen, markkinoinnin, myynnin, ratkaisujen toteutukset ja asiakaspalvelun.

Lime Technologies on ollut jo vuosia voimakkaassa kasvussa niin Suomessa kuin muuallakin Pohjoismaissa. Maailmanvalloitussuunnitelmistamme ei kuitenkaan tule mitään ilman ihmisiä, jotka vievät ajatuksemme ja osaamisemme sinne, missä niitä eniten kaivataan. Siksi pieni pilke silmäkulmassaan työskentelevä joukkomme etsii yhyttäjää itsemme ja asiakkaidemme väliin. Limellä sen nimi on ratkaisumyyjä tai kansainvälisemmin Account Manager. Ratkaisumyyjä tekee vaativaa asiantuntijatyötä, joka kehittää häntä monessa eri kaupan ja tekniikan osa-alueessa.

Liiketoiminta. Limen tuotteessa ja palvelussa on kyseessä asiakkaan työskentelytapoihin ja prosesseihin mukautettava ja niitä tehostava tietotekninen ratkaisu. Yksi koko ei sovi kaikille, ja ratkaisumyyjän on selvitettävä, mitä asiakkaalla tehdään ja miten tekemistä voisi tehostaa. Ratkaisumyyjää kiinnostaa niin asiat kuin ihmiset ja työyhteisötkin; hän tutkii, kysyy ja selvittää.

Tekniikka. Ratkaisumyyjän ei tarvitse olla koodari, mutta mitä enemmän tekniikasta on kiinnostunut ja käyttää tarjoamaamme mahdollisuutta kehittyä, sitä helpommin ylittää käytännön esteet ja vakuuttaa asiakkaan. Tiedoillaan ja vaikka hienoilla presale-valmisteluilla. Ratkaisumyyjä ei vain passaa projektia tuotetiimille ja unohda asiaa; asiakkuuksia kehitetään pitkäjänteisesti tiiviissä yhteistyössä varsinaisen teknisen henkilökunnan kanssa.

Metsästäjän vaistot. Vaikka ratkaisumyyjä tekee asiantuntijatyötä teknisessä organisaatiossa, hänen pitää olla ”huntteri”. Saamme paljon asiakkuuksia suosituksista, mutta uusasiakashankinta on elinehtomme. Luurin pitää nousta eikä kieltäviä vastauksia saa ottaa itseensä. Onneksi olemme itsessämme myynnin asiantuntijaorganisaatio, ja omiemme koulutukseen ja jatkuvaan valmennukseen laitetaan paljon paukkuja.

Diplomatia. Emme myy päivittäistavaroita, vaan pysyvää kumppanuutta ja tukea asiakkaidemme liiketoiminnan tueksi. Asiakkaamme uskovat paljon meidän käsiimme, ja meidän tulee vakuuttaa heidät, että se on turvallista. Luottamuksen rakentaminen on yksi keskeisimpiä taitoja, joissa ratkaisumyyjä kehittyy. Kestävät asiakkuudet tarkoittavat, että huntterin on oltava myös farmari.

Me emme oleta sinun olevan valmis asiantuntija asiakkuudenhallinnan ja ratkaisumyynnin alalla. Mutta kerro meille hakemuksessa, mikä sinun koulutuksessasi, harrastuksissasi, intohimoissasi tai muissa ominaisuuksissasi tekee sinusta sellaisen, että voisit kasvaa kanssamme asiantuntijuuteen yllä kuvatuissa osa-alueissa? Omasta puolesta lupaamme, että joka päivä ei ole samaa liukuhihnaduunia vaan Limellä oppii koko ajan uutta. Ei mene aikasi hukkaan. Voit tutustua täällä ratkaisumyyjämme Eliaksen ajatuksiin työstään.

Työskentely meillä alkaa kuukaudenmittaisella koko konsernin yhteisellä perehdytysjaksolla pääkonttorissamme Lundissa, jossa opit arvomme, myyntitekniikkamme, tuotteemme ja saat toivottavasti koko joukon elinikäisiä ystäviä muista Pohjoismaista. Voit lukea perehdytyksestä lisää täältä.

Toimitilamme ovat Helsingin Kampissa Annankadulla, ja yritämme kehittää niitä aina viihtyisämmiksi. Lime Technologiesista voit lukea lisää verkkosivuiltamme. Lisätietoa päivittäisestä aherruksestamme ja yrityksestämme antaa maajohtajamme ja myyntitiimimme vetäjä Stefan Saxberg (040 554 1455 / stefan.saxberg@lime.tech).

Hae nyt